Miten kehittää aktiivista hyvinvointia työelämään?
Tässä kirjoituksessa esittelen ja pohdin tapoja, joilla voimme saada lisää aktiivista hyvinvointia työelämään. Kun tavoittelemme hyvinv…
Tässä kirjoituksessa esittelen ja pohdin tapoja, joilla voimme saada lisää aktiivista hyvinvointia työelämään. Kun tavoittelemme hyvinv…
Resursseja vahvuutena voisi kuvata esimerkiksi ravinteikkaaksi maaperäksi, joka mahdollistaa kasvun ja kehittymisen. Koen etteivät resurssit eli voimavarat useinkaan saa ansaitsemaansa huomiota vahvuuksista keskusteltaessa, vaikka ne toimivat kaiken muun mahdollistajana. Sen sijaan resurssien merkitys huomataan usein, kun tapahtuu jotakin yllättävää. Resurssit ovat muista laajan vahvuusnäkemyksen vahvuudenlajeista poikkeava, koska niihin voidaan lukea myös ulkoisia eli muita kuin …
Yrittäjyys on kaikessa innostavuudessaan etenkin yritystoiminnan alkuvaiheessa myös tasapainoilua omien resurssien sekä työn ja perheen vaatimusten kanssa. Tätä yhtälöä voidaan kuvata työn voimavarojen ja vaatimusten teorian (JD-R) avulla. Yksilöt, joilla on suuremmat resurssit eli voimavarat kärsivät vähemmän negatiivisen stressin vaikutuksista. Resurssien ja vaatimusten välisessä tasapainoilussa olennaisessa asemassa ovat yrittäjän itsensä johtamisen taidot, joiden avulla yrittäjät …
Rehellisyys luonteenvahvuutena on moninainen asia. Lyhyesti määriteltynä rehellisyys on sitä, että puhuu totta. Sen lisäksi rehellisyys on toimimista autenttisena eli aitona itsenä sen sijaan, että teeskentelisi tai esittäisi jotain muuta kuin on. Siihen kuuluu myös vastuunottaminen omista tunteista ja toiminnasta. Tämä näkyy siten, että toimii johdonmukaisesti omana itsenään eri rooleissa ja omien arvojen mukaisesti. Rehellisyyteen …
Luonteenvahvuuksien käyttäminen tuottaa (mieli)hyvää itselle ja muille, eikä vahingoita ketään, ja ne ovat läsnä kaikkialla. Sen vuoksi niiden aktivoiminen on mainio apukeino myös haastavissa tilanteissa. Kirjoitinkin sinulle 15 vinkkiä miten hallita stressiä luonteenvahvuuksien avulla. Nämä vinkit ovat VIA-instituutin johtajan Ryan Niemicin kokoamia tieteellisesti tutkittuja stressinhallinnan keinoja. Jos kaipaat vielä lisätietoa siitä, mitä luonteenvahvuudet ovat, lue …
Miten hallita stressiä luonteenvahvuuksien avulla – 15 vinkkiä Lue lisää »
Myönteiset käytänteet ovat keskeinen osa positiivista itsensä johtamista, jonka keskiössä ovat hyvinvointi ja omien tavoitteiden saavuttaminen. PRIDE-teorian mukaan myönteisillä käytänteillä tarkoitetaan sellaisia käytänteitä, jotka lisäävät innostusta, työn imua ja hyvinvointia. Käytänteet ovat myönteisiä ja erityisesti silloin, kun ne tukevat muita PRIDE-teorian osa-alueita eli myönteistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä, erilaisten vahvuuksien ja osaamisen tunnistamista, hyödyntämistä, kehittämistä ja jakamista; …
Positiivinen itsensä johtaminen ja myönteiset käytänteet (P) Lue lisää »
Positiivisessa itsensä johtamisessa omat vahvuudet, niiden tunnistaminen, hyödyntäminen ja kehittäminen ovat keskeisessä roolissa, koska vahvuuksien käyttäminen tuottaa sinulle hyvinvointia, innostusta ja auttaa sinua saavuttamaan omat tavoitteesi.
Positiivinen itsensä johtaminen ja myönteiset tunteet Myönteiset tunteet ovat keskeisessä roolissa positiivisessa itsensä johtamisessa, koska positiivisen psykologian voima kulminoituu juuri myönteisiin tunteisiin. Niiden huomioiminen ja vaaliminen lisäävät hyvinvointiasi. Ne myös auttavat sinua saavuttamaan omat tavoitteesi. Tässä kirjoituksessa kerron, mitä kaikkia hyötyjä on myönteisistä tunteista (ja niitä on paljon). Kerron myös, mitä haittapuolia on negatiivisilla tunteilla …
Positiivinen itsensä johtaminen ja myönteiset tunteet (E) Lue lisää »
Positiivisessa itsensä johtamisessa käytetään positiivisen psykologian tuottamaa tutkimustietoa.